Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemeniä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemeniä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. toukokuuta 2013

Eilen alkoi kasvimaakausi!


Istukassipuleita, sokerihernettä, pussillinen kaikenmaailman siemeniä ja alustava suunnitelma

 Alkutilanne palstalla

 Pääkäytävät tampattu

 Hoitokäytäviä ja möyhennettyjä penkkejä. Juolaheinää riittää vaikka muille jakaa!

 Arttu haraamassa juolaheinän pätkiä pois

 Sipulit söpösti

Meidän pläntti on tuossa koivumetsän reunassa

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Projekti Kasvimaa

Vuokraan ensikesäksi (ja mahdollisesti myös tuleviksi kesiksi) lähistöltä viljelypalstan. Tein jo muutamia siemenhankintoja maanparannusta silmälläpitäen. Palsta-alue on vanhaa peltoa, joten se kaipaa vähän kuohkeutusta ja ravinnepäivitystä.

Maanparannukseen tilasin viherlannosseoksen, jonka tilalle sain jostain syystä pelkkää hunajakukkaa. Tuon lisäksi laitan kasvimaalle hernettä, kehäkukkaa, tuoksuhernettä, jättiauringonkukkia, punaisia auringonkukkia ja spagettikurpitsaa. Eli mitään monimutkaista viljeltävää ei vielä tule. Seuraavana kesänä olisi tarkoitus istutella monivuotisia kuten raparperiä ja muita yrttejä ja lääkekasveja.

Edellä mainittujen lisäksi tilasin erikoisen viherkasvin, Tacca chantrierin siemeniä. Kasvin kukka muistuttaa lähinnä lepakkoa, mikäs sen sopivampaa meidän muutenkin tummaan sisustukseen :)

Kaupanpäällisinä tuli kukkakaalin, harjaneilikan, kesämalvikin ja silkkikukan siemeniä.